Viimeistään tänä keväänä olemme saaneet huomata, että elinvoimatehtävä on kunnille polttavampi kysymys kuin moneen vuoteen.
Hyvinvointialueiden perustamisen myötä kuntasektorilla myllertää ja katseet pitäisi kääntää osaamisen ja kulttuurin edistämiseen, elinympäristön ja elinvoiman kehittämiseen sekä paikallisidentiteetin ja demokratian vahvistamiseen. Monien näiden synnyssä ja ylläpidossa on meillä Keski-Savossa ollut kuntien lisäksi keskeisenä tekijänä alueen aktiiviset asukkaat.
Pienen maaseutukaupungin kirous on, että jos haluaa elämää ympärilleen on se monesti luotava itse. Aktiiviset kuntalaiset luovat kaupunkiin yhteisöllisyyttä, tapahtumia, palveluita ja elinvoimaa.
Oli se sitten pop up -kahvila, ulkoilmaelokuva lammen rannalla tai kaupunkikuvaa piristävä taidekatu – on usein käynnistävänä voimana paikallinen asukas tai yhteisö, joka toteaa, että tarttis tehrä jotain.
Tekijätyyppejä janotaan näillä hiipuvilla leveyksillä moneen paikkaan: vapaaehtoistyöhön, paikallispolitiikkaan, urheilu- ja vapaa-ajan harrastuksiin sekä tapahtumien järjestämiseen. Kasvavissa määrin myös aiemmin peruspalveluiksi mielletyt toiminnot ovat näiden tyyppien harteilla.
Aktiiviset asukkaat ovat niitä ihmisiä, jotka haastavassa tilanteessa pohtivat ratkaisuja ja näkevät tulevaan happamoitumisen sijasta. He ovat tyyppejä, jotka katsovat peiliin ja esittävät kysymyksen – mitä minä voisin tehdä asian hyväksi? Ja sitten he toimivat. Jokainen omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan ja omalla panoksellaan.
Nämä samat ihmiset luovat tapahtumia, yrityksiä, kohtaamisen paikkoja ja elämää kylälle. Ruohonjuuritasolla on usein myös paras tieto siitä, millaisia tarpeita kaupungin asukkailla on. Kun viereinen kivijalka lopettaa, toimelias kauppias täydentää omaa valikoimaansa entisen kilpailijansa parhaimmistolla. Ei ole varaa ajatella siiloissa, kysyntään on vastattava.
Yhdessä toimimiseen jää myös helposti koukkuun. Paljon se ottaa, mutta onnistumisen hetkellä tuottaa mielihyvähormoneja kuin tykkäykset somessa. Aika on digi-ihmisen kallisarvoisin resurssi ja yksilöt pitävät vähistä tunneistaan kiinni rystyset valkoisena.
Yhteistoiminnassa ja -kehittämisessä on maagista pitovoimaa: kerta toisensa jälkeen paikallispoliitikko taustoittaa päätöksiään ylimääräisen työviikon verran tai ruuhkavuosissa elävä vanhempi nipistää yön lyhyestä lepohetkestään kantaessaan kortensa kekoon harrastusseuran leivontatalkoissa. Yhteisen hyvän eteen kun tehdään.
Kansalaisliikkeistä ja yksittäisten henkilöiden tempauksista syntyy parhaimmillaan ilmiöitä, jotka johtavat merkittäviin parannuksiin yhteisöllisyydessä ja ilmapiirissä, miksei elinvoimaisuudessakin. Hyvä meininki houkuttelee alueelle jopa uusia asukkaita ja yrityksiä. Välillä epämääräiseksi jäävään elinvoimakeskusteluun toivoisikin puhetapoja, joissa myös asukkaita ja paikallisia erityispiirteitä huomioitaisiin entistä paremmin.
En kiellä ympäristö-, talous-, liikenne- tai aluepoliittisia ratkaisuja kaupunkikehittämisen välttämättömyytenä, mutta väitän, että ilman aktiivisia asukkaita monet näistäkin päätöksistä jäävät tyhjiksi kuoriksi. Supistuvien palveluiden maailmassa tekijätyyppien sisimmässä hehkuva kipinä on arvokkain elinvoimatekijä, jota meidän kannattaa vaalia ja monistaa.
Kirjoittaja on Pieksämäen Nuorkauppakamarinpuheenjohtaja