Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta | Asemalla ollaan vaan ja hengaillaan

Varkauden ja Pieksämäen asemat ovat tyhjentyneet. Enää siellä ei hengailla. Tai Pieksämäellä vielä hengailtiin viime vuonna, mutta asema suljettiin ilkivallan takia.

Sitten on saatu risteysasemakaupungin asemalla värjötellä sateessa ja pakkasessa. Aika karsee imagotappio risteysasemakaupungille.

Junaa vaihtaville tai bussia odottaville ei ollut paikkaa eikä palveluja. Ja samperin huonot opasteet ja tiedotteet matkustajille tilanteesta. No, onneksi Pieksämäen kaupunki sittemmin vuokrasi aseman ja luvassa on taas odotustilaa sisällä.

Varkaudessa tilanne on nyt sama. Juna-ja bussimatkaajille ei ole odotustilaa eikä vessoja. Vain nuhjuinen asema ja portaikko. Matkahuolto, Aseman Pesula ja Rellu Rentkin lähtivät.

Katsotaanpas, mitä Kirka Babitzin lauloi Hengaillaan biisissään vuoden 1984 Euroviisuissa. Cha, cha, chaa!

”Kakskytkaks ja nelkytviis on juna mennyt viimeinen, mut siitä viis. Raide kaks, jo puolikuus, on aamulla taas lähdössä uus. Tää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan. Asemalla soitellaan ja svengaillaan, kun junaa odotetaan.”

No, ei todellakaan asemalla nykyisin soitella tai svengailla. Ei pääse sisään eikä ole palveluja.

”Se viimeinen juna mun laukun vei, junilla on kiire mulla ei. Elämän junaan aina mennä mukaan saa. Nolla kaks jo kello käy, me asemalla kahden vain, ei muita näy. Tunnin kaks on soinut blues ja aamuun aikaa on ikuisuus.”

Joo, yöllä saa junaa odotella, kun ei ole enää junaliikennettä. Eikä asemalle ole asiaa. Pieksämäen asemalla toki soi blues, mutta vain Juice Leskisen biisissä.

Asemien palvelut ovat nykyisin onnettomat eli olemattomat. Ennen oli asemaravintolaa, kioskia, lipunmyyntiä ja vaikka mitä.

Esimerkiksi Pieksämäen asemalla väkeä on tungokseen asti, kun junanvaihtajat kiiruhtavat jatkoyhteyksiin. Osalla olisi aikaa käydä vaikka syömässä tai oluella junaa tai bussia odotellessa.

Mutta tarjolla ei ole mitään. Lähin kauppa ja ravintola on Veturitalleilla, mutta opastus on ollut asemalta surkea. Koppia tästä osuuskauppa!

Varkauden asemalla käy myös kuhina, kun Onnibussit ja muut linjurit kulkevat Viitostietä tai valtatie 23:sta pitkin. Kiskobussit onneksi kulkevat vielä paristi päivässä ja jopa usein tursuavat matkustajia. Mutta ne palvelut. Ja sama kohtalo on niillä, jotka jatkavat Varkaudesta Pieksämäelle ja tulevat risteysasemalle.

Käväisin muutama viikko sitten Tampereella. Tietysti Varkaudesta bussilla Pieksämäelle ja siitä junalla Manseen. Ja samaa reittiä takaisin.

Miten kiva oli nähdä Tampereen aseman kuhina ja käydä asemaravintolassa pizzalla ja yhdellä pitkällä ennen kotimatkaa. Mutta tunnelma latistui, kun junakyyti päättyi Pieksämäelle ja odottelin autiolla asemalla bussikyytiä Varkauteen.

Kyllä rautatiekaupunki Pieksämäen kasvattia v..tutti kuin pientä eläintä...Li Anderssonia lainatakseni.