Eduskuntavaalit on pidetty ja omakohtainen kokemus vaaleista oli jälleen varsin myönteinen. Jälleen sanalla tarkoitan sitä, että myös 2019 eduskuntavaaleissa vaalipäivästä muodostui ääntenlaskennan yhteydessä illalla varsin mielenkiintoinen ja positiivinen, koska tulin tuolloin valituksi täpärästi eduskuntaan.
Kaikki muuttui kohdallani kuten muistetaan ja tarkastuslaskennan jälkeen olikin aika palata takaisin entiseen arkeen, uusia kokemuksia rikkaampana. Tällä kertaa eduskuntavaalit olivat myös ikimuistoiset.
Ennakkoäänien tultua tietoomme vaalivalvojaisissa, tukiryhmä ja paikalla olevat kannustajat repesivät riemuun. Tuolloin tiedossa ollut reilun 3000 ennakkoäänien määrän tulkitsivat paikalla olevat niin, että ”läpi mennään”. Henkilökohtaisesti suhtauduin vielä tuossakin kohtaa varovaisesti, johtuen aiempien vaalien opetuksesta.
Lopulta ennakkoäänien määrä nousi kokonaisuudessaan 4000 ääneen ja kokonaisäänimäärä reilusti yli 6000 ääneen. Luvuista puhuttaessa on hauska sattuma, että viimeksi jäin eduskuntapaikasta 28 ääntä ja nyt tarkastuslaskennassa sain 28 ääntä lisää. Kokonaisäänimäärä oli näin 6510.
Tulen olemaan aktiivinen Keski-Savon puolesta.
Timo Suhonen
Nämä eduskuntavaalit olivat kohdallani jo neljännet. Tämä mielestäni kuvastaa hyvin sitä, että politiikassa harvoin saa pikavoittoja. Kutsuinkin itseäni vaalien alla eri tilaisuuksissa vaaliveteraaniksi. Mielestäni termi on varsin osuva. Kohdallani siis jo neljännet vaalit kuvastavat hyvin sitä, miten pitkä tie eduskuntaan voi olla.
Sisua, sitoutuneisuutta ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Toki kohdallani neljännen kerran ehdolle lähtemistä tuki se, että jokaisissa aiemmissa eduskuntavaaleissa on äänimäärä aina noussut ja tietysti ei voi väheksyä vaalien 2019 tapahtumia, joka tuntuikin olevan vielä monen kansalaisen mielessä.
Eduskuntavaaleista puhuttaessa en voi olla mainitsematta sitä työtä, joka vaaleihin aina on kohdallani liittynyt. Vaaleihin valmistautuminen alkaa aina konkreettisesti noin vuosi ennen vaaleja. Tukijoiden, tukiryhmän ja tietysti paikallisen poliittisen järjestön tuki on oltava tiedossa.
Konkreettinen jalkatyö kentällä on kampanjaryhmän kanssa alkanut yleensä reilusti puoli vuotta ennen vaaleja. Kampanjataktiikat ovat varsin hyvin jo tiedossa ja onkin tärkeää, että osataan ydintukiryhmän kanssa kohdentaa kenttätyö ja resurssit oikein.
Toki kaikkien tärkeintä on aina kohtaamiset. Vaalien alla ei voi liikaa kohdata kansalaisia. Kohtaamisissa tärkeintä on ehdokkaan ja tukijoiden positiivisuus, aitous ja varmasti se kestävyys, että jaksaa tehdä pitkiä päiviä sinne vaalipäivään asti.
Nämä eduskuntavaalit olivatkin kohdallani valtavan sitoutuneen tukiryhmäni kanssa unohtumattomat. En koskaan aiemmin ole päässyt tekemään näin ison ryhmän kanssa yhdessä kampanjaa ja samaa päämäärää aidosti tavoitellen. Tästä olen erittäin kiitollinen.
Vaalien jälkeen konkreettinen työ on eduskunnassa alkanut. Asetelma on vielä se, että hallitusneuvottelut ovat Petteri Orpon (kok.) johdolla menossa ja näyttää siltä, että maahamme muodostuu perusporvarihallitus.
Uutena edustajana olen täysistunnoissa jo puheita pitänyt. Valmistautuminen oppositioon tarkoittaa jatkossakin myös sitä, että tulen olemaan aktiivinen Keski-Savon alueen ja ihmisten puolesta.
Kirjoittaja on varkautelainen kansanedustaja (sd.)