Myymälästä löytyy nyt myös Miny-lifestylebrändin tuotteita.
Tokmanni avasi viime torstaina myymälänsä täysin uudistettuna Varkaudessa. Kaupan kampanjoista tutut ämpärit menivät taas kuin kuumille kiville.
Myymälä on yksi 18:sta Tokmannista, joka palvelee asiakkaitaan täyden palvelun ruokakauppana. Tarjolla on tätä nykyä myös Tokmannin Miny -lifestylebrändin tuotteita.
Asiakkaiden toiveita on kuunneltu. Yksi toteutuneista toiveista on yhdyskäytävä, jota pitkin pääsee sisäänkäynnin tuntumasta suoraan elintarvikeosastolle.
Tokmanni on uudistanut noin 4 650 neliömetrin kokoisen myymäläänsä uusimman, helppoa ja miellyttävää ostamista korostavan myymäläkonseptinsa mukaisesti.
Keskeisin tavoitteemme on ollut parantaa asiakaskokemusta.
Timo Heimo
– Keskeisin tavoitteemme on ollut parantaa asiakaskokemusta. Olemme huomioineet asiakkaidemme toiveita esimerkiksi parantamalla myymäläopasteitamme, sijoittelemalla tuotteitamme ja tuoteryhmiämme aiempaa selkeämpiin kokonaisuuksiin sekä uudistamalla tuotevalikoimiamme, toteaa Tokmannin myynnistä ja toimitusketjusta vastaava johtaja Timo Heimo.
Myymälän tarjonnassa korostuvat jatkossakin etenkin kauneuden, terveyden ja hyvinvoinnin, sisustuksen, siivouksen, pukeutumisen, vapaa-ajan, kodintekniikan, kodin kunnossapidon ja ajankohtaisten sesonkien tuotteet sekä elintarvikkeet.
Varkauden Tokmanni palvelee asiakkaitaan myös täyden palvelun ruokakauppana. Tarjolla on noin 6 500 erilaista elintarviketta hedelmistä ja vihanneksista leipätuotteisiin ja tuoreeseen kalaan. Myymälän monipuolisiin valikoimiin kuuluu myös esimerkiksi erilaisia erätuotteita ja Tokmannin omiin merkkeihin lukeutuvan Priiman elintarvikkeita.
Tokmanni tukeutuu edelleen paikallisiin tuotteisiin ja palveluihin. Jatkossakin Tokmannilta löytyy esimerkiksi Sepon Lihatorin ylläpitämät kahvila sekä monipuolinen liha- ja kalatiski. Valikoimissa on paikallisia tuotteita, kuten Joen Leipureiden ja Joroisten Leipomon herkkuja
Asiakkaiden toiveita Varkaudessa täyttää uudistusten myötä muun muassa Tokmannin reilu vuosi sitten lanseeraaman Miny-lifestylebrändin shop-in-shop-osasto.
Miny tarjoaa yli tuhannen tuotteen edestä erilaisia kauneudenhoito-, hyvinvointi- ja sisustustuotteita sekä muuta yllätyksellistä ja mielenkiintoista ostettavaa.
Varkauden Tokmanni työllistää noin 35 työntekijää. Myymäläpäällikkönä toimii Tiina Kuosmanen.