Toukokuu on hyvä ajankohta aloittaa työt pihoilla ja puutarhoissa. Routa on usein jo sulanut, joten nurmikkojen ja kukkapenkkien siistimisten ohella voi aloittaa monet istutustyöt.
Puutarhainnostus pomppasi koronavuosina ja on sen jälkeen ollut kovassa kurssissa. Viherpeukaloita ja multasormia on paljon myös nuorten aikuisten parissa.
– Kolme vuotta on satsattu pihoihin ja puutarhoja on pistetty kuntoon. Samoin omavaraisuuteen panostetaan nykyisin, tietää Kristian Ballweg Varkauden Hankkijan puutarhamyymälältä.
Moni haluaakin omasta penkistä perunaa, porkkanoita, marjoja ja montaa muuta hyötykasvia. Jos ei ole isoa pihaa, niin omalta parvekkeelta voi saada hyvän yrtti- ja tomaattisadon.
Myös yhä useampi kesämökin omistaja on huomannut, että vihanneksia, marjoja ja hedelmiä kannattaa viljellä itse.
Kevätpihat ja -puutarhat kutsuvatkin nyt kaikkia tarttumaan haravan, kuokan ja lapion varteen.
Perunaa voi pistää kylmään maahan.
Kristian Ballweg
– Keväällä ensimmäisenä on hyvä aloittaa pensaiden ja puiden leikkuu eli vanhenneet ja ristiin kasvaneet oksat leikataan pois, samoin marjapensaat siistitään, toteaa Ballweg.
Myös nurmikon kunnostus on paikallaan talven jäljiltä. Ballweg muistuttaa, että nurmikko on kalkittava ja lannoitettava, kukkapenkit voi samoin lannoittaa ja siistiä sekä lisätä katemultaa.
– Kukkapenkkien siistiminen on tehtävä ennen kuin uutta kasvustoa on syntynyt.
Ballweg vinkkaa, että nyt olisi hyvä suunnitella myös kesää ja tilata taimet hyvissä ajoin.
Myös istutushommat pääsevät toukokuussa alkuun. Jopa suosituksi tullutta perunaa voi pistää kylmään maahan.
– Monivuotisia kukkia voi istuttaa, kun maa on sulanut roudasta. Toukokuun puolivälissä voi maahan laittaa myös hyötykasveja. Kaiken näköiset satokasvit ovat nyt suosittuja, Ballweg on huomannut.
Perunan ohella esimerkiksi päärynän talven kestävästä lajikkeesta on tullut viime vuosina suosittu. Marjatuomipihlaja ja erilaiset herukat ovat taas kova sana. Kausikasveista suosioon ovat nousseet koristeheinät.
Ja tietysti nyt kevään kukkaloistoa saa orvokeista, jotka kestävät pikkupakkasiakin. Kesäkukkien vuoro tulee ilmojen lämmettyä.
Eikä puutarhat ole pelkkää kukkaloistoa tai hyötykasveja. Nykyisin satsataan myös pihojen koristeluun. On led-valoista pöllöä ja tonttua sekä pieniä suihkulähteitä, jotka tuovat viihtyisyyttä puutarhoihin.
– On tärkeää, että puutarhassa olisi kasveja, olipa piha vaikka miten pieni. Se on itsessään jo ekoteko. Ja tietysti pörriäiset tykkäävät, muistuttaa Ballweg.
Puutarhanhoidossa ympäristöystävällisyys on nouseva trendi. Pihalaattoja löytyy kierrätysmateriaaleista tehtyinä ja muutenkin harrastuksella voi kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutosta hillitsemään.
Pihahommissa voi edistää luonnon monimuotoisuutta ja käyttää kasvinsuojelussa luonnonmukaisia hoitokeinoja.