Varkauden asemarakennus ammottaa tyhjyyttään. Ovenkahvoja on turha nyt nykiä.
Rakennuksessa toimineet Matkahuollon asiamies, Aseman Pesula ja Rellu Rentin vuokraamo ovat muuttaneet ja löytyvät uudelta paikalta Kiertotien varrelta läheltä Varkauden Porttia.
Yrittäjä Oona Aholainen on tyytyväinen. Vapun jälkeen hänen kolme yritystään avasivat uusissa ja omissa tiloissa. Kiertotiellä samalla tontilla ja rakennuksessa Matkahuollon, pesulan ja vuokraamon naapurissa toimii Kuljetusliike Arto Aholainen Oy.
– Yritysten nimet säilytettiin entisellään, vaikka asemalla ja Relanderinkadulla ei enää toimitakaan. Kiertotien paikka on uusi ja tilava. Sisällä on kaikille toiminnoille tilaa ja piha-alueella on väljää vuokrattaville tavaroille ja asiakaspaikoille, kertoo Aholainen.
Yritysrypäs työllistää neljä työntekijää yrittäjä mukaan lukien. Tavoite on, että lähes kaikki tekevät töitä jokaisessa yrityksessä. Näin lomien ja vapaiden järjestäminenkin sujuu vaivattomasti.
Matkahuollon osalta muutto ei ole dramaattinen muutos, vaikka uusi paikka onkin kauempana keskustasta.
Vuokraustoiminta on koko ajan laajentunut.
Oona Aholainen
– Paketit eivät ole enää kulkeneet busseissa, joten asiamiestoiminta voi olla nyt muuallakin kuin asemalla. Lisäksi Matkahuollolla on keskustassa useita paikkoja, joista paketit voi noutaa.
Kiertotieltä saa edelleen pakettien lisäksi bussikortit ja VR:n lipunmyyntikin pelittää yhä. Palvelut ovat kuitenkin hiljalleen siirtyneet verkkoon ja sähköisiksi, joten Matkahuollon palvelut ovat kovan muutoksen edessä.
– Meiltä saa edelleen haettua paketit, mutta Matkahuolto on avannut keskustassa uusia paikkoja ja automaatteja, joista paketit voi noutaa.
Aholaisen Rellu Rent- vuokraamon osalta sijainti tilavalla pihalla Kiertotiellä tarjoaa uusia mahdollisuuksia.
– Vuokraustoiminta on koko ajan laajentunut. Uutta vuokrattavaa on tullut sitä mukaa, kun on ollut kysyntää. Uutena ja suosittuna on muun muassa iso klapikone. Ja minikaivurikin on otettu takaisin.
Rellu Rentilla on myös kolmea kokoa pakettiautoja ja kahta kokoa henkilöautoja sekä erilaisia trailereita ja peräkärryjä vuokrattavana.
Uutena toimintona on myös erilaisten teollisuus-, grilli- ja hitsauskaasujen myynti. Voikosken myyntipisteestä saa jo vaikka heliumia ilmapalloihin.
Aseman Pesulan osalta Kiertotiellä jatketaan entisellä sapluunalla. Uusia ja isompia koneita on käytössä ja suunnitteilla on noutopisteen avaaminen keskustassa.
Aholaiselta tyhjäksi jääneen Varkauden aseman rakennuksen kohtalo on auki. VR on halukas luopumaan Varkauden, Pieksämäen ja monen muun asemansa omistuksesta.
– Asema on tyhjentynyt. Ei ole wc- tai odotustilat käytössä. Rakennus pitäisi remontoida ja saada sen ilmeeseen piristystä.
Aholaista tilanne harmittaa. Asemarakennus kaipaisi kunnostuksen lisäksi myös toimintaa.
– Joku olohuone-tyyppinen tila kahvioineen siihen sopisi. Samalla voisi pitää odotustilaa auki, pohtii Aholainen.