Olympialuistelija Esa Puolakalla riittää yhä vauhtia jäillä ja niiden ulkopuolella.
Pieksämäen Veikkojen kasvatti luisteli vuonna 1980 Lake Placidin olympiajäällä pikaluistelun sprinttimatkoja. Nyt pikakiitäjän käsissä luisteluoppia saavat niin kovat kiekkoammattilaiset kuin nuoret junioritkin.
Jääkiekkokausi 2023 on huipentumassa MM-kisoihin ja NHL:n pudotuspeleihin. Vuosien varrella monet suomalaiset huiput ovat hioneet luistelutaitoaan Puolakan ja Pro Valmennuksen opissa.
Leijonista ja NHL-pelaajista Puolakan valmennuksessa luisteluaan ovat hioneet muun muassa Tuomo Ruutu, Eeli Tolvanen, Esa Lindell ja Jani Hakanpää.
Kuten Puolakan yrityksen nimikin kertoo tarjolla on ammattimaista apua luistelun tekniikkaan vuosien kokemuksella. Mutta myös kesäharjoittelua.
– Ammattilaiskiekkoilijoille järjestän kokonaisvaltaisesti molempia eli luistelua ja fysiikkavalmennusta. He tykkäävät siitä, että joku on tehnyt valmiit ohjelmat, joiden mukaan harjoitella.
Puolakan luisteluopetus käsittää tekniikka-analyysin, jossa apuna käytetään videoita. Luistelun saloihin perehdytään henkilökohtaisen ohjaamisen kautta.
– Lisäksi vedän läpi kauden elokuusta huhtikuulle viikoittain junioriryhmille luistelutekniikan opetusta pääkaupunkiseudulla, Vantaalla nykyisin asuva Puolakka kertoo.
Pro Valmennuksen palvelut kattavat oheis- ja ryhmäharjoittelun lisäksi yksilö- ja joukkueharjoittelua. Puolakka on hionut SM-liigajoukkueista luistelutekniikkaa muun muassa Oulun Kärpille, Jyväskylän Jypille ja Lahden Pelicanseille.
Junioriryhmien treenit ovat seuravapaat eli niihin voi osallistua kuka tahansa ja mistä seurasta tahansa. Kesäkauden aikana junioreille on myös omia kesäleirejä.
Myös Puolakan kotikaupungissa Pieksämäellä on tänä vuonna mahdollista saada luisteluoppia itse mestarilta. Kiekkojunnareiden luisteluleiri järjestetään Pieksämäen jäähallissa 26.-27. elokuuta.
– Pieksämäen leirikään ei ole seurasidonnainen eli siihen voi osallistua vaikka Varkaudesta tai Leppävirralta.
Pro Valmennuksessa isä-Puolakan apuna ovat pojat Markus, joka seurasi isänsä jalanjälkiä olympiajäille 2010 Vancouverissa ja pikaluistelumaajoukkueeseen myös kuulunut Miro.
– Jääkiekkoilijoiden valmennuksella saan toimeentulon. Pikaluisteluvalmentajana ei Suomessa voi tienata kuin yksi eli maajoukkueen päävalmentaja. Se on sinänsä harmi. Pikaluistelu on huonoissa kantimissa; olosuhteet ovat huonot, samoin toiminta, kritisoi Puolakka.
Kiekkoilijoiden ohella Puolakka on kouluttanut koiristaan huippuluokan home- ja ludehaistajia, jotka ovat nuuhkineet myös kaukolämpövuotoja.
Putkikoira Oy:n palveluksessa on Puolakan oma koira sekä toisen pojan ja tyttären koirat.
– Toinen osa toimeentulosta tulee koulutettujen koirien toiminnasta. Aikaisemmin koirani olivat turvallisuuspuolella suojelu- ja vartiointitehtävissä, muun muassa aikanaan Virtasalmen Motoparkissa, mutta nyt koirat keskittyvät hajutyöskentelyyn.
Kiekkoilijoiden ja koirien kanssa toimiminen on pitänyt 64-vuotiaan Puolakan aktiivisena.
– Tekemistä riittää, ei tässä olla jääty makailemaan. Käyn 3-4 kertaa viikossa junnareiden kanssa jäällä ja muutaman kerran viikossa salilla.