Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kumi käryää taas Motoparkin radalla – kausi alkaa viikonloppuna kiihdytysautojen SM-osakilpailulla

Motoparkin moottoriradan kausi kaasutellaan käyntiin ensi viikonloppuna Virtasalmen Hällinmäessä. Ensimmäisenä radan valtaavat kiihdytysautot, jotka kisaavat kauden ensimmäisen SM-osakilpailunsa.

Viikonloppu käynnistyy perjantaina Finnish Hot Road Association ry:n eli FHRA:n Street Mayhem & Test n´Tune -tapahtumalla. Lauantaina ja sunnuntaina 20.-21. toukokuuta on vuorossa kauden ensimmäinen kiihdytysajon SM-osakilpailu.

– Tuleva kesä on vähän vilkkaampi kuin edellinen. Kiihdytysautojen SM-osakilpailuja on kolme. Toukokuun jälkeen kiihdytellään vielä kesäkuussa ja elokuussa. Sitten on vielä Rokkirallia ynnä muita uusia tapahtumia, kiteyttää Motoparkin ratayhtiön Miia Raukko.

Motoparkissa kiitävät muun muassa suositut Legends-autot mestaruussarjan osakilpailussa ja tuttuun tapaan myös moottoripyörät.

Legends-luokan autot ovat koriltaan vanhanaikaisia ja muistuttavat 1930-luvun autoja, mutta pienemmässä koossa. Yhdessä lähdössä on useita kymmeniä autoja. Luokka on tällä hetkellä suosituin rata-autoluokka.

Tuleva kesä on vilkkaampi kuin edellinen.

Miia Raukko

Heinäkuussa ajetaan myös kolmipäiväinen drifting-kisat, joista on tullut viime aikoina hyvin suosittuja.

Raukko muistuttaa, että ennen kiihdytyskisoja perjantaisin ajettavat Mayhem & Test n’Tune -tapahtumat ovat olleet suosittuja. Tapahtuma on ilmainen ja kerännyt paikalle paljon innokkaita kiihdytysharrastajia.

Päivälle osallistuu paljon kisakuskeja ja kaikki muutkin ovat olleet tervetulleita testaamaan omia menopelejä ja SM-tasoista rataa.

Motopark on moottoriratana valmis kauden avaukseen. Paikkoja on taas kunnostettu monelta osin, jotta kisojen aikana majoitus, ruokailu ja muut palvelut sujuvat.

– Koko ajan ollaan parannettu paikkoja. Rataravintolassa on paranneltu palvelua, mökkejä on uusittu ja paikkoja paranneltu ravintola- ja majoituspuolella muutenkin.

Raukko mainitsee, että aivan uutena palveluna SM-kiihdytysajojen osakilpailuihin tulee burgerirekka. Ja uutta ovat myös juhannustanssit.

– Toivotaan, että tulee vilkas kesä ja kelit ovat hyvät, Raukko toteaa.

Motoparkin kautta rytmittää melurajoitteet. Kesän aikana on useita meluttomia päiviä ja jaksoja, jolloin ei saa ajaa. Esimerkiksi heinäkuussa on vain kolme melupäivää, jolloin radalla saa kaasutella.

Lisää Motoparkin kesästä Sinun Savon kesälehdessä, joka ilmestyy keskiviikkona 7. kesäkuuta.