Huonekaluliikkeen sohvalla istuu tyytyväinen yrittäjä. Mutta ennen kuin tähän tilanteeseen päästiin, niin Hanna Kinnusen yrittäjyys oli koetuksella.
Verta, hikeä ja kyyneleitä. Niitä tarvittiin ennen kuin tulipalon aiheuttaman täystuhon jälkeen uusi liike saatiin reilun vuoden tauon jälkeen avattua. Siihen piti kaivaa myös sisua ja tahdonvoimaa.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
– Avajaispäivän jälkeen oli kuin olisi maratonin juossut. Olo oli helpottunut ja onnellinen. Moni kysyi miten jaksan uudelleen aloittaa. Mutta minulla on tähän perheessä jatkaja tulossa, en tykkää olla kotona toimettomana ja markkina-alue on kohentunut, kiteyttää Kinnunen.
Kuin muinaista mytologiaa siteeraten Savonkatu 33:ssa tuhkasta nousi uusi Feeniks-lintu. Tällä hetkellä Kalustetalo Kinnunen on siis Suomen modernein huonekaluliike.
– Nyt kaikki on uutta. On uusi valikoima, uudet trendikkäät värit sekä uusiutuneet ja valoisat tilat, iloitsee Kinnunen.
Olo oli helpottunut ja onnellinen.
Hanna Kinnunen
Toimintakatkon aikana huonekalujen väritrendit muuttuivat. Nyt myymälässä on mustaa, puuta ja retrovärejä valkoisen ja harmaan sijaan.
Aloittaminen nollasta oli kova urakka. Tavaraa uudistuneeseen liikkeeseen tuli monta rekkakuormallista.
– Iso ponnistus se oli ostaa tuollainen varasto. Tavarat piti purkaa, kasata ja hinnoitella.
Kinnunen kiittelee asiakkaita kärsivällisyydestä. Osa on pantannut huonekaluhankintoja ja odotellut liikkeen avautumista. Ja uusia asiakkaita on tullut Varkaudesta, jossa on lopettanut moni huonekaluliike.
– Kun avattiin, niin Varkaudesta on käynyt hyvin asiakkaita. Ja me voimme antaa kuljetukset ilmaiseksi kaupan päälle eli niistä ei peritä mitään.
Kinnunen uskoo, että kivijalkakauppa pitää huonekalubisneksessä vielä kutinsa verkkokauppojen puristuksessa.
– Moni haluaa nähdä tavaran livenä, hiplata kankaita ja kokeilla sänkyjä.
Kinnunen on selviytynyt lähes 60 vuotta suhdanteiden, trendien, koronan ja krii-sien keskellä. Hieno saavutus ketjuihin kuulumattomalta yritykseltä.
– Kun on yksityinen yrittäjä, niin tavaran saa itse valita ja ostaa mistä tahansa. Meiltä löytyy kaikki Tempur-, Noronen-, Unico- ja muut brändimerkit. Nyt voi sanoa, että meillä on Suomen uusin mallisto.
Leppävirralla on nyt iso myymälä, jossa tilaa noin 800 neliötä kahdessa kerroksessa. Sisätilat ovat uusiutuneet valoisiksi entisiin verrattuna ja valikoima on monipuolinen.
Huonekaluliike on perustettu vuonna 1964. Ensin se toimi Heinävedellä. Leppävirralla nykyisellä paikalla se on toiminut kiinteistön valmistuttua vuodesta 1990 lähtien. Hanna Kinnunen aloitti liikkeessä äitinsä apuna vuonna 1991 ja siirtyi yrittäjäksi vuonna 1999.