Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuulipuiston infokeskus aukesi Pieksämäellä – Niinimäen jättihankkeesta ja tuulivoimasta tietoa Anolan kesäkahvilassa

Pieksämäen Mataramäessä sijaitseva Niinimäen tuulivoimahanke on edennyt maanrakennusvaiheeseen.

Tuulipuiston infokeskus avautui aiemmin tässä kuussa Anola Keskuksen kesäkahvilaan, jossa alueen asukkaat ja kahvilavieraat voivat tutustua tarkemmin sekä itse hankkeeseen että yleisemmin tuulivoiman tuotantoon.

Infokeskuksen on avannut Niinimäen hankkeen rakentamisesta vastaava uusiutuvan energian yhtiö OX2.

– Itäisessä Suomessa tuulipuistot ovat Länsi-Suomeen verrattuna vielä suhteellisen harvinaisia, joten päätimme yhdessä paikallistahojen kanssa toteuttaa infokeskuksen Anolaan, toteaa OX2:n projektipäällikkö Ville Häkkinen.

Infokeskuksen ovat yhdessä OX2:n kanssa suunnitelleet ja toteuttaneet paikalliset Anola Keskus, Mainos Q ja Messupojat.

– On hienoa, että voimme tarjota paikallisille asukkaille sekä kesävieraillemme mahdollisuuden tutustua Niinimäen tuulipuistoon ja ylipäätään tuulivoimaan, iloitsee Anolan toiminnoista vastaava Peter Hartwig.

Infokeskus on auki kahvilan aukioloaikojen mukaan. Viime keskiviikon avajaisissa hankkeesta olivat kertomassa OX2:n edustajat.

Mataramäen alueelle rakentuu yhteensä 22 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus on 250 metriä ja joiden on tarkoitus valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä.

Niinimäki on Itä-Suomen suurin tuulivoimahanke ja sen vuosittaisen energiantuotannon arvioidaan vastaavan noin 80 000 kotitalouden sähköntarpeeseen.

Tuulipuiston rakennustyöt alkoivat joulukuussa 2022. Hankkeen infratöistä vastaa Destia. Parhaillaan on käynnissä louhintatyöt, joiden arvioidaan jatkuvan elokuulle. Tuulivoimaloiden perustustyöt käynnistetään kesäkuussa.

Valmistuttuaan tuulipuisto luovutetaan omistajilleen energiayhtiö Helenille ja Ålandsbanken Tuulivoima Erikoissijoitusrahastolle. OX2 jää vastaamaan tuulipuiston teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.

Anola Keskuksen kesäkahvila ja infokeskus: Suonenjoentie 522, 76100 Pieksämäki.