Leppävirran kesä polkaistaan komeasti ja perinteisesti käyntiin Leppävirta-päivän merkeissä ensi sunnuntaina.
Leppävirta perustettiin omaksi pitäjäkseen 4. kesäkuuta vuonna 1639. Kunnan syntymäpäivää on perinteisesti juhlistettu Leppävirta-päivän tapahtumilla.
– Kannustamme myös käyttämään Leppävirta-päivänä kansallispukua tai kansanpukua. Kaikkiin päivän tapahtumiin on vapaa pääsy, ellei maksullisuutta erikseen ohjelmassa mainita. Tervetuloa läheltä ja kaukaa viettämään mukava sunnuntaipäivä Leppävirran tapahtumiin, toivottaa kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Ann-Mari Karvinen.
Päivän aikana jaetaan myös Leppävirran vuoden 2023 kulttuurin ja taiteen, liikunnan ja urheilun, vapaaehtoistyön ja kunnia-ammattilaisen palkinnot.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan myöntämän palkinnon saaja voi olla teko tai toimija eli henkilö, työryhmä tai organisaatio, kunnia-ammattilaisessa vain henkilö. Palkintosumma on 500 euroa.
Myönnetyn palkinnon perustelu voi olla joko ajankohtainen merkittävä saavutus tai pitkäjänteisestä toiminnasta palkitseminen. Kuntalaiset voivat ehdottaa palkinnon saajia vuosittain tammi-helmikuussa.
Tänä vuonna jaetaan ensimmäistä kertaa Nuori Leppävirta -palkinto, josta päättää nuorisovaltuusto. Kaikki palkinnot jaetaan ja julkistetaan 4. kesäkuuta klo 14 alkavassa Leppävirta-päivän kotiseutujuhlassa.
Leppävirta-päivään kuuluu paljon erilaista ohjelmaa. Tapahtumia on pitkin päivää kirjastolla, Vesileppiksellä, Uittolassa, Alapihan kartanolla, kunnantalolla, kirkossa, kotiseutumuseolla, Reimarissa ja Konnustuvalla.
Ohjelmaa on aamusta iltaan. Tarkemmat tiedot löytyvät kunnan tapahtumakalenterista www.leppavirta.fi ja Facebook-sivulta.
Kotiseutujuhlassa klo 14 alkaen on ohjelmassa muun muassa juhlaesitelmä, Leppävirran kulttuurin, urheilun, vapaaehtoistyön ja kunnia-ammattilaisen palkintojen jako sekä Nuori Leppävirta-palkinnon jako.
Kotiseutujuhlassa esiintyy Sisä-Savon kansalaisopiston / Kuopion konservatorion kamariorkesteri.
Kotiseutumuseon perusnäyttely kertoo Leppävirran monipuolisesta historiasta. Kesänäyttelynä vuosikymmenet Soisalon Seudun silmin. Lisäksi esillä Leppävirran kansallispuvun uusi ja vanha malli.