Olisi kiva joku kesäharrastus tai -peli. Pihaakin pitäisi laittaa, ja grillata. Mistä vehkeet ja välineet?
Moni kipuilee kesä- ja lomahankintojen kanssa, mutta apu löytyy ihan läheltä, Pieksämäeltä, halusipa kesäkamaa kivijalkamyymälästä tai verkkokaupasta. On Säästötalon Äijäparkia, Nettimyynti.fi-verkkokauppaa ja Osmotexia.
Sinun Savo -lehti kyseli Jukaraisten kauppiassuvulta vinkkejä kesään ja nykyisiä hittituotteita.
Oloneuvoksen ja päämakkaramestarin rooliin jo itsensä asemoitunut Jari Jukarainen, hänen yrittäjälapsensa Rosa, Piatta ja Nico Anni-puolisoineen pähkäilivät asiaa saman pöydän ympärillä.
Ja kuten perheyritykseen kuuluu, niin nauru raikasi. Ihan kuin olisi vanhasta Hassunkuriset perheet -korteista tavannut Kauppias Jukaraisen perheen.
– Sähköskootterit ovat nyt kovassa huudossa 2-pyöräisinä sekä 3- ja 4-pyöräisinä. Niitä ollaan myyty hyvin. Ja tietysti puutarhatyökalut ja koneet. Nettikaupassa suosittuja ovat klapikoneet ja aurinkoenergiatuotteet, vinkkaa Nico.
Piatta muistuttaa, että myös puutarhatuotteista on hyvä ja monipuolinen valikoima.
– Sup-lautailu on hittiharrastus, samoin retkeily ja ulkoilu.
Rosa sanoo, että ihmiset panostavat nykyisin myös viihtyvyyteen.
– Ihmiset haluavat ostaa kaikkia vempaimia. Meiltä löytyy hyvä valikoima uimapatjoja ja -altaita, tavaroita vesileikkeihin ja pihapelejä.
Myös grillaustuotteet, paviljongit ja puutarhamulta ovat kesällä kysyttyjä. Ja vaatepuolella kesämekot. Sesonkituotteita ovat myös pöytäpropellit ja ilmastointituotteet.
Jukaraisten yritysrypäs on vuosikymmenten saatossa luovinut läpi taantumien ja kriisien.
– Meillä on kotiseuturakkautta ja siksi kehitämme toimintoja pieksämäkeläislähtöisesti. Se on tullut verenperintönä. Olemme pyrkineet olemaan ajassa mukana omien resurssien puitteissa, Jari Jukarainen kertoo.
Hän mainitsee, että välillä on ollut vaikeaa ja elämästä on pitänyt taistella. Perhe on kuitenkin pitänyt yhtä.
– Kun elämä on tiukkaa, niin tehdään vaan valtavasti hommia. Huumorin avulla jaksetaan ja kestetään toisiamme.
– Ja palautekin tulee heti ja suoraan, Piatta jatkaa.
– Onhan tässä pitänyt kaikkien hieman opetella. Alussa oli enemmän kiukuttelua. Mutta kaikki tekevät intohimoisesti hommia, Rosa säestää.
Jari kertoo, että korona-kriisi, sota Ukrainassa ja Suezin kanavaan jämähtäneet kontit iskivät bisnekseen.
– Koronan takia ihmisten ostoskäyttäytyminen muuttui eikä se vieläkään ole normalisoitunut. Myös sota on tuonut varovaisuutta. Ei niihin voi itse vaikuttaa.
Ja kun inflaatio on iso ongelma, niin yrityksiä kuritetaan. Hinnat nousevat eikä kaikkea voi siirtää asiakashintoihin.
Nico, joka vetää verkkokauppaa, pitää luojan lykkynä, että yritys oli ajoissa netissä.
– Se auttoi, että korona-aikana meillä oli jo kypsä verkkokauppabisnes. Ihmiset saattoivat katsella tavaroita netistä ja tulla sitten kivijalkamyymälään. Verkkokauppa on mahdollistanut paljon, sieltä myydään myös Ruotsiin.
Myös kivijalkakauppaan on panostettu. Länsiväylälle nousi Säästötalon Äijäpark vuonna 2018. Varasto ja konttoritilat ovat nyt Hallipussissa.
– Oltiin vähän pulassa tilojen ja varaston suhteen. Uuden myymälän avulla saimme uudistettua myös profiiliamme, Jari mainitsee.