Vaikka realityohjelma Farmi Suomen viidennellä kaudella haetaan vielä finalisteja, niin Nelonen tiedotti jo uudesta farmikaudesta.
Tuttuun tapaan uusinta kautta filmataan kesällä Pieksämäen upeissa maaseutumaisemissa. Pehtoorina toimii jälleen Pieksämäen oma mannekiini ja markkinointimies, kesäteatterista ja toreilta tuttu Terho Häkkinen.
Uusi kausi nähdään televisiossa jo tämän vuoden syksyllä.
Rivi kumisaappaita ja Farmi-puukkoja odottaa jälleen käyttäjiään Häkkilän tilan päätuvan kuistilla. Mutta nyt kaikki on toisin.
Farmi Suomi: Revanssi on suosikkirealityn uusi kausi, jossa jokainen maatilalle saapuva kilpailija on kisannut jo aikaisemmilla kausilla.
Farmi Suomi: Revanssi kokoaa yhteen aiempien Farmi-kausien värikkäimpiä sopankeittäjiä. Mukana ovat muun muassa Juha Mieto, Antonio Flores, Raija Pelli, Seksikäs Suklaa ja Wallu Valpio.
Uudella erikoiskaudella juontajan (kumi)saappaat vetää jalkaansa tuttuun tapaan Susanna Laine, ja myös vanha tuttu pehtoori Terho Häkkinen jatkaa tehtävien tinkimättömänä tuomarina.
Farmi Suomea on filmattu alusta lähtien Pieksämäen maalaismaisemissa. Aluksi kuvaukset sijoittuvat Sipilän tilalle, mutta tulipalon tuhottua maalaistalon, kuvaukset siirtyivät naapuriin Häkkilän tilalle, jossa toki oli aiemminkin käyty farmilaisten pudotuskisoja.
Tällä kaudella Farmi Suomi on herättänyt keskustelua jo ennen kautta sekä sen aikana. Ohjelmassa tavanneiden mediapersoona Iida Vainion ja muusikko Archie Cruzin suhdekiemuroita on seurattu iltapäivälehdissä ja Seiskassa.
Lisäksi kauden aikana on puhuttanut muun muassa kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän yllättävä poistuminen ohjelmasta. Poistumisen syytä ei perusteltu selkeästi, mikä hämmensi katsojia ja Äkkijyrkkää itseäänkin.
Tämän kauden finalisteja ja voittajaa on ratkottu viime päivinä. Loppusuoralla ovat Linnea Vihonen, Sami Jauhojärvi, Veeti Kallio ja Michael Ntima.