Perinteistä Pieksämäki-päivää vietetään lauantaina 14. kesäkuuta klo 12-16 Poleenin puistossa Pieksänjärven rantamaisemissa.
Koko perheen tapahtumassa aikalla on paljon nähtävää ja koettavaa; on paikallista kulttuuria, musiikkia, taidetta ja arpajaisia.
Yhtenä päivän kohokohtana on TV:stä tutun Suomen huutokauppakeisari Aki Palsanmäen pitämä hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuotto käytetään hyväntekeväisyyskohteeseen lyhentämättömänä.
Lisäksi pieksämäkeläisille tervehdyksen tuo Etelä-Savon uusi maakuntajohtaja Heini Utunen.
Päivään on luvassa myös elävää musiikkia, kun osana entisten pieksämäkeläisnuorten kokoontumista puistossa musisoi takavuosikymmenten suosikkibändi Twisters klo 11.30 alkaen.
Entisten nuorten bile-ilta alkaa Ukko Bistro & Delissä klo 17. Illan aikana esiintyvät Marita Taavitsainen ja Juse Venäläinen sekä dj. Vesku.
Myös Kulttuurikeskus Poleenissa tapahtuu lauantai-iltana, kun ensimmäistä kertaa Poleenin aulassa järjestetään Millaano Pop klo 19 alkaen.
Räjähtävästä live-energiasta ja menevistä bilebängereistä tunnettu yhtye Hyvää viikonloppua aloittelee klo 21.
Illan huipentaa klo 23 kymmeniä miljoonia striimejä suoratoistopalveluissa niittänyt, useita platina- ja kultalevyjä pokannut Waldo’s People.
Kesä jatkuu Pieksämäellä monen tapahtuman voimin. Keskustassa voi tutustua Taidekatuun. Kesän 2025 Taidekadun teemana on ilo.
Pieksämäen keskusta-alueen liiketilojen ikkunat täyttyvät taiteesta 3. elokuuta asti. Esillä paikkakunnan taiteilijoita sekä taiteilijoita ympäri Suomen.
Ohjelmalliset iltatorit alkavat kesäkuun lopussa keskiviikkona 25. kesäkuuta. Tuolloin lauletaan Torikaraokea kello 16–19. Keskiviikkona 2. heinäkuuta vuorossa on Laula kanssain -yhteislaulutilaisuus, jossa laulattajana toimii Bumtsibumista ja Tuttu Juttu -showsta tuttu pianisti Jari Puhakka.
Keskiviikkona 9. heinäkuuta vuorossa on Kauppatori soi -tapahtuma, jossa musiikista vastaavat Jere Hartikainen & Travelling bag band.
Keskiviikkona 16. heinäkuuta vietetään Harmonikkailtaa Pieksämäen harmonikkakerhon vetämänä kello 15–19. Iltatorit päättyvät keskiviikkona 23. heinäkuuta Toiveiden tori -konserttiin, jossa esiintyvät Duo OuJee ja Jorma Turunen.
Jättikirppis järjestetään Big Wheels päivänä lauantaina 19. heinäkuuta kello 9–15.